Taas o Suomi teheny hyväntekeväisyyttä. Meiä alakerrasa assuu jostai norsumaasta tuotu viiksekäs, majavalta näyttävä naine. Eikä siinä mittää, että se o hyvvää hyvvyyttää kottiutettu tänne, muttako son teheny kaks turbotyhymää lasta. Eikä siinä mittää, että sillon kersoja, mutta tuommosilla naamajojoila varustetuile nillittäjämammoile pitäs olla jokku säännöt desipeleistä! Joku raja saatana!
Tilanne o nimittäi se, että meile kaikuu melekee joka sana. Ja niilä huuetaan. Niilei keskustela. Niilä huuetaan.
Niilei laiteta lapsia nukkumaan muutako huuon kanssa. Vitut mistää satuje lukemisista ko naama tyynyy ni äiti vähä HUUTAA täsä vieresä!
Niilei pyyetä että ojentaisikko lusikan. Niitten kulttuurisa homma hoituu näi:
- Lusikka! Luuusikka! LUSIKKKKKAAAA! AaaaaauuuuaaAAA!
Sitte kajahtaa pari mystistä rysäystä ja sejjäläkee syäntäraastava meteli:
- ByyyyäääääÄÄääääÄärrrrggghh!
Buu-fucking-uu.
Niilei laiteta lapsia nurkkaa istumaa hilijaa jos tekkee virhee. Niilä kersa tuuletettaan parvekkeele pakkasee volisemmaa, notta varmasti koko tienoo kuulee ko Suomen nuori toivo märsyää ja niistää hihhaasa.
Siinä vaiheesa ko puoli kaheltatoista makkaa vällyje alla ja kuuntellee alakerra älykersakääpiöitä ni alakaa toivomaa, että ne rääpäleet tukehtuu pullaasa tai mitä saatanan maissintähkiä semmoset imeskeleekää!
Osataa meki mesota täälä. Kerta vielä norsupersekuonot ni met käännetään kajarit lattiaan ja jyssäytettää Marilyn Mansoni tai Waspi ripiitille ja volumet täysile. Ette muute nuku.
24.4.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti