Kaarasanaston skaala

Minen oo autosa oikiastaa koskaa hilijaa. Molen semmone kommenttiraita - ninko koko aja siinä taustala päsmeltämäsä, mäiskäämäsä ja uikuttamasa. Vakiohuuahuksii kuuluu muummuasa:
- Käännä! Käännä!
- Voivittu.
- Onko iha pakko ohittaa.
- Mihi sullon kiire, tä.
- Miks pittää ohittaa ko kohtahamme käännytää.
- Aaaaaaa, mie laitan silimät kiinni!
- Laita nyt saatana molemmat käet rattii.
- Eijjumalauta.
- Apua!
- Miula pelottaa.

Ja nuo kuuluu sanastoo pelekääjämpuolela. Kuskina mie ryskään enämpi ja kovemala volumela:
- Emmie näje.
- Emmie uskala.
- Näjeksie?
- Voivittu.
- Tulleekoha sieltä kettää.
- Annahankomie ootan notta tuo lähtee ensin.
- Ai tännekkö?
- Mihi sitte.
- Vittuko tää pakki ei mee pääle.
- Emmie tiä missä meiä puskuri loppuu.
- Mie parkkaan tähän ni kävellää tästä sitte.
- Eijjumalauta.

Molen joskus iha ressisä kyyisä. Mietippä omale kohale. Kauhia kainalo- ja tissihiki päälä, varpaat märkänä, nilikka jäykkänä ko painaa nii palijo näkymätöntä jarrupolinta, sieraimet väpättää hengitykse tahisa, aurinkolasie linssit o höyrysä ja kieli tarttuu kitalakkee. Ihavvaa Rismakeikala.