Matka keskustasta satamaan oli suoraan kauhuleffasta. Kuskiksi sattu joku perkeleen entine Akropolis-rallin voittaja, paikalline wanna-be-Felippe-Massa, joka kärsi pahimmanpuoleisesta aadeehoodeesta.
Liikennemerkit ja kaistaviivat oli semmielestä ilimeisesti vaa suuntaa-antavia. Toukopouko ajo iliman käsiä, joi kahavia motista, pyyhki käelä hikiä otalta ja haisteli sejjäläkee kättään, rämpläsi ratioa, auko ikkunoita, puhu lälläriin, vaihto asentoa, kaasutti mutkiin ja pyyhki hikeä hihhaansa. Ja kaikki tämä saankahenkympin vauhisa, kahen kaistan keskelä kapiassa kourussa ykssuuntasella.
Oli lähelä, ettei miule tullu jännetuppitulehusta ko puristin takapenkilä oven kahvaa nin palijo ko lähti, vittujen kevät.
22.8.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lisäksi sen kovasti kiusaama scodillac octavianus oli jo parhaat päivänsä nähny. Olisin osannut varmaan vain levittää typertyneen hymyn kasvoilleni jos oisin nähny yhden renkaista irtoavan. Honey, we're on express elevator to hell...
VastaaPoista