Eltaamisrosessointia.

Isännällä ja emännällä o oma taijemuoto leiviuunin lämmittämisestä. Son helevetimmoine nuju. Jos joku ei tiiä mikä o nuju, nison ninko votakka - kauhia homma joka pittää suorittaa lappilaisee tyyliin maksimivauhila kiroamisen ja hien maustamana.

Ensi hajetaan puut pannuhuoneesta, tai ninko isäntä sannoo, "teknisestä tilasta". Tie pannuhuoneesee saattaa olla talavela liukas ko mulukun selekä, joten sen puukasan tyyräämisen kans saapi olla varovaine ettei meiskaha selällee. Ko puut o laottu pessään, alakaa mysteerine lunkkien, nupikoitten ja namiskoitte vötkyttely. Mien vaa tajua, mikä filosofia siinon, notta mikä lunkka aukastaa, missä vaiheesa olohuoneen keskimmäisen ikkunan tuuletusräppänä aukastaan ja suletaan, miksi uluko-ovia pietään joko selällään tai ravollaan, mistä napukasta vejetään tai käännetään ja mistä vitusta sitä voi tietää että onko matala- vai korkiapaine. Jos ei tiiä kumpi son, ni uuni saattaa hyvinni työntää tökkeet eli savut sisäle ja sillo painuu koko kattilakunta kartanole tai hormi syttyy tullee tai muuta vastaavaa.

Lapisa sille o oma nimi ko pietään tulesta huolta. Son eltaamista. Seki o taijjetta. Halakopuita ei saa tompsata, eli polttaa turhaan, koska non huolela ja rakkauela tehty - koivupuut varsinki. Turha siton Siperijaa lämmittää, sanois isäntä. Eikä niitä saa olla liia vähänkää ko lämmöt ei nouse nokko eli tarpeeksi eikä jäläkilämmössä tehty karijalanpaisti kypsykkää aamuu mennesä.