Näihä mie tämän "rauhottumisen" ennustinki. Kyykkäsin kaks päivää porukoitte kans halakosavotassa. Kyykkäsin ja pinosin. Kyykkäsin ja kattelin lehettömiä koivuja. Kyykkäsin ja kattelin sylykimällejä hangella. Kyykkäsin, olin hilijaa ja haistelin rattorin pakokaasuja ko halakomakone sytkytti. Kyykkäsin, perkele.
Välillä isäntä mesosi, että olin laonnu huonosti puut.
- Pinossa pittää toimia ilimastointi, se ätilästi ja marssi jatsarit jalasa eeskahtaallee.
Oleha mie tokkiisa melekee joka kevät ollu savotasa, mutta eihä se luota, että vielä ossaisin. Parikytä vuotta vielä ni sitte ehkä, perkele.
Pitihä meiä tehä viikollopu aikana vaikka mitä. Piti käyä pilikillä, mutta ei ehtiny. Järvelläki vettä, vissii. Piti käyä kelekkailemassa, ei ehtiny. Piti tehä hyvvää ruokaa, mutta syötii kuoripäälisiä pottuja. Kaikki sen takia ko se tuli se halakohulluus. Piti tehä nii iso pino, että tullee hiki ko vaan kävelee sen ympäri, perkele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti