Tiskarirakastaja.

Miullon ollu jo pitemmä aikaa viha-rakkaus-suhe astianpesukonneesee. Pervoimmat papanapäät ehti jo tuota lausetta lukiessa maalata siivottomilla päänsisäsilä pensseleillään kuvan Konsulista hinkkaamasa autuaasti ihtiään Boschia vasten. Mutta ei. Tämon lähinnä henkine ja eeppine suhe.

Sillonko muuttaa ryssäytin ensimmäisee astianpesukonneen sisältämmään asuntoon, olin innoissani ninko pellolainen ysiluokan tyttö Rovaniemen Henkkamaukan rättialessa. Miun, ikioma, astijoitten pesuri, ah. Siihe loppu yltiöpainavien Pentikin kippojen ja kappojen tiskaamine ja kolluuttamine saippuaveesä.
Aloin kuttua 36 neliön kaksion ruhtinaalisen keittiösiipeni hengetärtä rakastajakseni, ko se teki vittumaisimman kotiaskareen pikaohojelmalla kolomesa vartisa. Ja se hyrisi, lorisi, imutteli, tohisi ja kilisi nin mukavasti, notta siihe oli hyä nukahtaa päikkäreile.

Miun ja Bosch-loverin täyspäiväne suhe johti kahtee asiaan. Ensiksi: miun kokkausmetodien konkreettisseen muutokseen. Rupesin keittelemmään vellejä, litkuja, makaroonia ja pottua enämpi ko kattilan sai astianpesukonneesee. Välttelin paistimpannua koska sois pitäny puts-kliinata iha ite omilla töppösormila. Lopulta mie lämmitin verilätyt ja maksalooranki mikrosa, ko en halunnu tiskata.
Ja toiseksi: nelijäkymmentä senttiä leviään konneesee mahtu kahen-kolomen päivän astiat. "Jouvvuin" siis nukkumaan kahen-kolomen päivän vällein päikkärit, enkä päässy salille, kävelylle, juoksemmaan, pyöräilemmään ja niieespäi.

Boschi teki miusta laiskan!